Eilen olin ulkona kaveriporukan kanssa.. se mikä alkoi todella mukavasti päättyi kyyneliin taksissa. Porukassamme oli 7 naista ja 2 miestä. Sinkkuja meistä nuo 2 miestä ja 2 naista. Eli.. olisi siis pitänyt mennä tasan. Yksi noista miehistä oli hän jonka kanssa edellisellä kerralla kun oltiin työporukan kanssa ulkona kuhertelin taksissa kotimatkalla. Olin latautunut monta tuntia jotta saisin paremman kontaktin toisen miehen kanssa.. eihän sitä jaksa samaa virhettä tehdä kahdesti saman henkilön kanssa.

Hän saapui yökerholle hieman myöhemmin kun me muut. Tiedän että näytin hyvältä.. olin siinä vaiheessa jo saanut monia kommentteja muilta miehiltä ja mihin vain suuntasin silmäni näin kuinka miehet katselivat minua "sillä silmällä". Annoin hänelle ison halauksen kun näin hänet.. ja hän halasi minua todella.. sen jälkeen joimme yhdessä drinkin ja tanssimme oikein lähekkäin tanssilattialla. Mutta juuri kun luulin, että saisin hänet itselleni yöksi hän hävisi jonkun toisen kanssa.. joo.. yksi meidän työkavereista. Sama työkaveri joka myöhemmin lähti sen toisen miespuolisen kaverimme kanssa hotellille.

Joka tapauksessa, otin taksin tuon miehen kanssa hänen luokseen, mutta meidän seuranamme oli yksi nuori likka konttoristamme. Tämä mies kuiskasi korvaani että "miksi ihmeessä menit sanomaan että luonani on jälkibileet".. hän olisi kai tahtonut olla vain kahden, mutta enhän vain voinut hypätä taksiin hänen kanssaan kahdestaan. Kun pääsimme perille hänen asunnolleen kävin makaamaan sängylle.. olin aivan poikki.. ja hän makasi sohvalla.. pienen hetken kuluttua huomaan kuinka tuo nuori likka makaa hänen päällään sohvalla.. puin päälleni ja soitin itselleni taksin.

Niin sitä sitten kyyneleet vierivät pitkin poskiani taksissa. En tiedä mikä siinä niin sattui, se etten saanut hänta itselleni, vai se että joku toinen vei hänet samana iltana ja itse jouduin lähtemään kotiin kissojeni luokse. Maanantaina on kohdattava koko jengi konttorilla taas.. ja minun olisi vielä kaiken lisäksi pidettävä kokous kaikille heille.. voi jeeesus.

No, ei mitään muuta kun piikkarit jalkaan tänä iltana ja baanalle vaan. Täytyyhän tästä viikonlopusta jäädä muuta kun huono muisto.. En aio ottaa tappiota.. pakkohan se on jotakin saada. Enkä tietenkään lähde ulos kavereitten kanssa.. paras on olla yksin ulkona bailaamassa.. Yksin on AINA vahva!